The night has a thousand eyes

Tervehdys! Ajattelin että voisin alkaa päivitellä tänne blogiin kuulumisia ja pohdintojani maalausjuttuihin, sekä mahdollisesti muihinkin aiheisiin liittyen, nyt kun vihdoin tuntuu että olen piiitkästä aikaa saanut maalaamisen suhteen jonkinlaisen draivin päälle.

Maalausta pukkaa..

Olen ihan innoissani, kun olen pääsyt työstämään aihetta, mikä on pyörinyt mielessäni jo useamman vuoden ajan. Tämä aihe on avaruus.

 Avaruus on jo sanana kauhean symbolinen, kaunis ja moniulotteinen käsite. Kuten kaikkien sanojen kohdalla, voi jokainen ihminen tulkita sanan "avaruus" omista lähtökohdistaan lukemattomilla eri tavoilla. Joillekin se voi olla vain kaukainen paikka "tuolla jossain", josta näkyy vain pieniä pilkahduksia yötaivasta katsellessa.

 Oma ajatukseni on, että mehän olemme joka hetki keskellä sitä, emme millään tavalla erillämme mistään muusta todellisuusden ilmentymästä. Olemme koko ajan avaruuden ytimessä. Jollain tavalla jokainen eliö, olio, asia, objekti mitä on olemassa, on Itse avaruus.

About neljä vuotta sitten, muistan hetken, kun katselin kirkkaalle yötaivaalle jonkinlaista suurta kaipuuta tuntien. Katsoin äärettömyyteen, ja tunsin katsovani kotiin. Silloin mietin, että mitähän tämä kaipuun ja kotoisuuden tunne oikein voi tarkoittaa? Mielessäni oli jopa ajatus, että olenko joku avaruusolio, joka on jostain syystä putkahtanut maan pinnalle..

Nykyisin ymmärrän, kuinka hassu tuo ajatus joistain avaruusolioista ylipäänsä on, kun mehän olemme kaikki avaruudessa olevia, ilmentyviä eliöitä, "avaruusolioita".

Kuin kaipuun tunne avaruutta kohtaan olisi kaipuuta oman mielen avaruuteen ja äärettömyyteen. Luulen, että loppujen lopuksi tämä mielen avaruus ei eroa millään tavalla siitä maailmankaikkeuden fyysisenä kokemastamme avaruudesta ja äärettömyydestä, koska loppujen lopuksi kaikki fyysinen ja henkinen on vain samaa. Käsitteet ja yksityiskohtiin takertuminen tekee ihmisen pohjimmiltaan onnettomaksi ja riippuvaiseksi sykähdyttävistä kokemuksista, yksityiskohdista. Emme näe metsää puilta. 

Jyrki Papinniemi tiivistää buddhalaisuuden neljästä jalosta totuudesta kolmannen seuraavasti:

"Kolmanneksi on olemassa tila, joka on vailla kärsimystä ja jossa on saavuttanut vapauden kolme lajia: ilmentymisen avaruutena, täydellisenä ilona sekä leikkisänä aktiivisena myötätuntona."

                 Ehkäpä siis kaipaan yhteyteen oman yksilöllisen henkisen todellisuuteni kanssa, joka on joka hetki samaa maailmankaikkeuden fyysisen todellisuuden kanssa.

"Ennen valaistumistani samaistuin pilviin, valaistuttuani samastun taivaaseen"

-Näin Anthony De Mello kertoo teoksessaan "Uudistuminen" monien itämaisten viisaiden kuvaavan havahtumistaan todellisuuteen.  

Todellisuus on koko ajan läsnä joka puolella ja kaikissa meissä. Emme ole erillämme siitä, mikä on totta. Kuitenkaan emme kykene näkemään todellisuuden luonnetta. 

"Kuin tuijottaisi todellisuutta jonkinlaisen usvan tai verhon takaa. Ajatusten verhon. Käsitteet, asenteet, arvottaminen, odotukset, toiveet, uskomukset, pelot, kaikkiin rajoittuneisiin ajatusmalleihin takertuminen. 

 Kuin samea, raskas, kahlitseva usva, joka estää näkemästä kirkkaasti.

 Kun mielen sekava monologi hetkiseksi lakkaa, voin pienen hetken nähdä kirkkaammin. Kuulen jokaisen äänen, tunnen ympäristön virtaavan luonteen, ja koen jokaisen aallon osana valtamerta.     

 Käsityksistäni syntyvät tunteet sulavat pois, niiden takaa paljastuu sydämeni hiljainen rauhallisuus, mielen loputon avaruus, joka on aina ollut läsnä. Kuin vetäisin likaisen suodattimen pois minun ja todellisuuden väliltä"

-Tällaisia ajatuksia olen kirjoittanut muistikirjaani vuonna 2013, liittyen ensimmäiseen maalaamaani avaruustauluun.

Siinäpä jotain sekalaista pohdintaa ja ajatuksenjuoksua viimeaikaisten maalausjuttujeni taustalla. En tiedä saako ideasta tuon pohjalta mitään selkoa, toisaalta en tiedä onko sillä niin väliäkään. :D

Jotenkin tuntuu, että kuvat ovat olleet valmiina päässäni tai jossain eetterissä jo siitä asti kun tämä aihe ensimmäisen kerran tuli mieleeni. Kuten jo alkuun mainistin, tuntuu huisin kivalta päästä työstämään mielessä pyöriviä aatoksia vihdoin kuvien muotoon.  

Maalaaminen on kyllä ihan oma maailmansa. Se on niiin mukavaa, ja siinä voi oppia niin paljon, niin syvällisiäkin juttuja. Tällä hetkellä se tuntuu parhaalta, mitä ylipäänsä voi tehdä. Maalaaminen antaa mulle konkreettisesti väriä elämään.

Viimeaikoina olen työskennellyt akvarelleilla, joiden päälle maalaan sitten valkoisella akryylilla muotoja. Olisi mukava tehdä ainakin muutamia isompiakin tauluja pelkällä akryylilla, mutta tällä hetkellä se on työtilojen uupuessa hieman hankalaa. Toisaalta, vesiväreillä työskentely on opettanut mulle paljon uusia juttuja, kun en ole sitä ennen pahemmin harrastanut.

Hymyileväinen muuttaja.

Olen myös muuttanut vastikään uuteen asuntoon. Muutin aika lähelle edellistä kämppääni, vain parin kilometrin päähän, koska viihdyn hyvin Tuirassa. Muutin lähinnä, koska tarvitsin vähän käytännöllisemmän ja mielellään muutaman neliön isomman kämpän, kuin 23 neliöinen koppini. 

Joku nurkka uudesta kodista.

 Satuin sitten saamaan ensimmäisen asunnon, jota kävin katsomassa, ja se olikin minulle ihan täydellinen. Muutaman neliö edellistä isompi, täällä on vaatehuone, lasitettu parveke, pesukoneliitäntä ja paremman kokoinen (ja vasta uusittu) kylppäri, kunnon kokoinen pakastuslokero jääkaapissa. Kaikkea, mitä edellisestä kämpästä ei löytynyt. Vaikka lintujen kuvilla koristeltuja keittiönkaakeleita jään kyllä vanhasta asunnosta kaipaamaan..

Oma keittiö mullin mallin. Ja taustalla siintää persimonivuori...

Jaa, taidanpa lopettaa tällä kertaa tähän, iloista kevättä vaan jos joku sattuu tätä lukemaan!

-Sonja